4290 <p>Rantakanoistamme runsain, rehevillä järvillä ja merenlahdilla viihtyvä nokikana on muihin suomalaisiin lähisukulaisiinsa verrattuna elintavoiltaan lähempänä sorsalintuja, sillä se etsii valtaosan ravinnostaan sukeltamalla ja liikkuu mieluiten uimalla. Lajin levinneisyys ulottuu Oulun korkeudelle asti, joskin sisämaasta löytyy laajoja alueita, joilta sopivat pesimäbiotoopit puuttuvat. Nokikanan laaja levinneisyysalue ulottuu Azoreilta ja Kanariansaarilta Euroopan ja Pohjois-Afrikan kautta pitkälle Aasian itäosiin, kattaen matkan varrella niin Arabian kuin Intian niemimaat päätyen Japaniin ja kaakossa Australaasiaan asti. Suomalaiset nokikanat ovat pääosin muuttolintuja, mutta jonkin verran yksilöitä jää säännöllisesti sopiville sulapaikoille talvehtimaan. Rengaslöytöaineisten perusteella meikäläiset linnut muuttavat talvehtimaan melko laajalle alueelle läntiseen Eurooppaan. Suomessakin riistalintuna pidettyä nokikanaa metsästetään yleisesti ympäri Eurooppaa, ja ulkomaisten rengaslöytöjen yleisin löytötila onkin metsästyksen yhteydessä ammuttu (<em>Saurola ym. 2013; Taylor ym. 2020; Valkama ym. 2011; Väisänen ym. 1998</em>).</p> <p>Nokikana on levittäytynyt maahamme vasta 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja ensipesintä on varmistettu vasta 1870-luvulla. Laji runsastui vesistöissä alkaneen rehevöitymisen seurauksena 1970-luvun lopulle asti, jonka jälkeen useammat ankarat talvet verottivat pesimäkantaa jonkin verran. 1990-luvun puoleenväliin asti kanta runsastui jälleen saavuttaen tähänastisen huippunsa, mutta tästä eteenpäin kanta on jälleen taantunut jopa niin merkittävästi, että 2015 uhanalaisuusarvioinnissa laji siirrettiin elinvoimaisten (LC) joukosta suoraan erittäin uhanalaisiin (EN), missä se on edelleen. Kun 1990-luvun alun parhaina vuosina nokikanan kanta oli parhaimmillaan jopa 20 000 paria, oli kannanarvio 2006–2011 toteutetun lintuatlaksen perusteella tippunut 5 000–10 000 pariin. Vesilintulaskentojen vuoden 2018 loppuun mennessä kertyneeseen aineistoon perustuva kannanarvio oli entistä synkempi, ainoastaan 2 100–3 600 paria. Pesimäkantojen taantumisen kanssa korreloivat myös 2010-luvulla pienentyneet talvikannat. Maailmanlaajuisesti nokikanaa pidetään elinvoimaisena, koska levinneisyysalue on hyvin laaja ja kokonaiskannankehitys on ollut positiivinen (<em>Birdlife International 2021; Hyvärinen ym. 2019; Lehikoinen ym. 2019; Lehikoinen ym. 2021; Tiainen ym. 2016; Väisänen ym. 1998</em>).</p> <p>Kaikki nokikanan kotimaan kannan romahtamiseen liittyvät tekijät eivät ole tiedossa, mutta suurimman osan niistä oletetaan liittyvän vesistön liikarehevöitymiseen. Tämä aiheuttaa mm. pohjakasvillisuuden vähenemiseen johtavaa veden samentumista sekä samasta ravinnosta lintujen kanssa kilpailevien särkikalakantojen runsastumista. Myös petojen saalistukselta suojaavien naurulokkikolonioiden vähenemisen voidaan katsoa osaltaan vaikuttavan samanlaisissa elinympäristöissä pesivän nokikanan kasvavaan ahdinkoon. Vähemmän merkittävinä tekijöinä voidaan puolestaan pitää metsästystä sekä pienpetojen aiheuttamaa poikaskuolleisuutta. Myös ankarat talvet voivat satunnaistekijänä aiheuttaa suuria vuosivaihteluita (<em>Birdlife International 2021; Laaksonen ym. 2019; Lehikoinen ym. 2013; Pöysä ym. 2019; Sammalkorpi ym. 2017</em>).</p> <p>BirdLife International (2021) Species factsheet: Fulica atra Viitattu 19.9.2021.</p> <p>Hyvärinen, E., Juslén A., Kemppainen, E., Uddström A. & Liukko, U-M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. The 2019 Red List of Finnish Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus.</p> <p>Laaksonen, T., Lehikoinen, A., Pöysä, H., Sirkiä, P. & Ikonen, K. 2019: Sisävesien vesilintujen kannanvaihtelut 1986–2018. – Linnut-vuosikirja 2018: 46–55.</p> <p>Lehikoinen, A., Pöysä, H., Rintala, J. & Väisänen, R. A. 2013: Suomen sisävesien vesilintujen kannanvaihtelut 1986–2012. – Linnut-vuosikirja 2012: 95–101.</p> <p>Lehikoinen, A., Below, A., Jukarainen, A., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rusanen, P., Sirkiä, P., Tiainen, J. & Valkama, J. 2019: Suomen lintujen pesimäkantojen koot. – Linnut-vuosikirja 2018: 38–45.</p> <p>Lehikoinen, A., Kuntze, K., Leivo, M., MikkolaRoos, M. & Toivanen, T. 2021: Vesilintujen keskitalven kannanarviot Suomessa tammikuun 2020 laskentojen perusteella. – Linnut-vuosikirja 2020: 46–57.</p> <p>Pöysä, H., Lammi, E., Pöysä, S. & Väänänen, V.- M. 2019: Collapse of a protector species drives secondary endangerment in waterbird communities. – Biological Conservation 230: 75–81.</p> <p>Sammalkorpi, I., Mikkola-Roos, M., Pöysä, H. & Rask, M. 2017: Miksi suojelu ei auta lintuvesillä? – Linnut-vuosikirja 2016: 112–121.</p> <p>Saurola, P., Valkama, J. & Velmala, W. 2013: Suomen Rengastusatlas 1 – The Finnish Bird Ringing Atlas Volume 1. — Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki.</p> <p>Taylor, B. and G. M. Kirwan (2020). Eurasian Coot (Fulica atra), version 1.0. In Birds of the World (J. del Hoyo, A. Elliott, J. Sargatal, D. A. Christie, and E. de Juana, Editors). Cornell Lab of Ornithology, Ithaca, NY, USA. https://doi.org/10.2173/bow.eurcoo.01</p> <p>Tiainen, J., Mikkola-Roos, M., Below, A., Jukarainen, A., Lehikoinen, A., Lehtiniemi, T., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rintala, J., Sirkiä, P. & Valkama, J. 2016: Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 – The 2015 Red List of Finnish Bird Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 49 s.</p> <p>Valkama, J., Vepsäläinen, V. & Lehikoinen, A. 2011: Suomen III Lintuatlas. – Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. http://atlas3.lintuatlas.fi ISBN 978-952-10-6918-5.</p> <p>Väisänen, R. A., Lammi, E. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otava.</p> nokikana <p>Markus Lampinen</p> true <p><strong>Esiintyminen Haliaksella</strong></p> <p>Haliaksella nokikanaa nähdään lähes vuosittain, mutta varsin vaihtelevia määriä. Suurin osa havainnoista koskee kevätmuutolla huhtikuussa levähtäviä yksilöitä, mutta syyslevähtäjien osuus on 2010-luvulla kasvanut. Kevätlevähtäjien vähenemisen voidaan osin ajatella johtuvan talvien lämpenemisestä, sillä meren ja lahtienkin ollessa päämuuttoaikaan hyvin pitkälle jäättömiä, ei merkittäviä kerääntymiä enää pääse syntymään ja linnut muuttavat suoraan pesimäpaikoilleen. Nokikanoja on joinain vuosina talvehtinut muutamia yksilöitä Ulkosataman puolen sulassa. 2017 loppuun mennessä suurin havaittu talvehtijamäärä on ollut 6 yksilöä 2.3.2009. 1970–1990-luvuilla nokikanoja nähtiin keväällä säännöllisesti vielä kymmenienkin lintujen parvia suurimman päiväsumman oltua 100 yksilöä 17.4.1994, kun vuosina 2007–2017 laskettiin enää kerran 10 yksilöä 16.4.2010. Syyspuolella ei yksittäisiä lintuja suurempia kerääntymiä ole havaittu ja havaintoja kesäkiertelijöistä on vain kourallinen. Yömuuuttavia nokikanoja on myös havaittu, pimeällä etenevien yksilöiden ääntä on muutamaan otteeseen asemalla onnistuttu kuulemaan. Vaikka osa Haliaksen havaintojen vähenemisestä lieneekin selitettävissä talvien lämpenemisestä johtuvalla esiintymiskuvan muutoksella, on Haliaksen havaintoaineisto hyvin linjassa myös lajin yleisen kannankehityksen kanssa. Myös ankarat talvet näkyvät havaintoaineistossa varsin selkeästi pienempinä kevään levähtäjämäärinä.</p> FULATR sothöna Linnaeus, 1758 Eurasian Coot FULATR Fulica atra