sulkakoipikorento <p>Hitaasti virtaavat ja ranta-alueiltaan runsaskasvuistoiset joet ja purot. Laji voi harvoin myös lisääntyä lammissa, joihin purkautuu pohjavettä. Etelämpänä Euroopassa sulkakoipikorento lisääntyy virtavesien lisäksi myös esimerkiksi järvien ja keinotekoisten pienvesien äärellä. </p> (Pallas, 1771) <p>Sulkakoipikorento on vaalea ja tytönkorentoja muistuttava hentosudenkorentolaji, joka lisääntyy virtaavien vesien äärellä.</p> <p><strong>Lisätietoja Biologia-välilehdellä</strong></p> <p>Toukkakehitys on yksi- tai kaksivuotinen. Aikuisten lentokausi painottuu alku- ja keskikesään. Suomessa yksilöitä voi kuitenkin olla lennossa toukokuun lopulta syyskuun puolelle saakka.&#xa0;</p> <p>Sulkakoipikorento on Etelä- ja Keski-Suomessa laajalle levinnyt ja melko yleinen virtaavien vesien äärellä. Lajin levinneisyysalue yltää suunnilleen Suomen kapeimpaan kohtaan saakka.</p> <p>Toukat saalistavat selkärangattomia eläimiä ja väijyvät niitä vesikasvien tai suojaisan pohjamateriaalin seassa.&#xa0;</p> <p>Aikuiset tekevät tähystyspaikoiltaan pyrähdyksiä ilmassa lentävien hyönteisten perään. Sulkakoipikorento pitää siipiään levossa yleensä kiinni. </p> <p>Sopivilla paikoilla lajilla voi ainakin joinakin vuosina esiintyä&#xa0; massakuoriutumisia, jolloin yksilöitä nousee kuoriutumaan lyhyen ajan sisällä tuhansittain. Tästä huolimatta yksilöitä voi kuoriutua pitkin kesää ja aikuisten&#xa0; lentokausi voi olla verrattain pitkä, vaikka siinä ilmenee paikallisia eroja.&#xa0;</p> flodflickslända PLAPEN <p>Ruumis: 35–37 mm</p> <p>Takasiipi: 19–23 mm</p> <p>Ruumis on usein vaalea, metallinkiiltoiset värit puuttuvat ja siivet ovat kirkkaat. Leveän pään takareunassa on horisontaalinen vaalea alue. Siivissä keskimmäistä tyvisolua sivulta rajaava solu on suorakaiteen muotoinen. Leveähköjen säärten karvat ovat pitkiä ja tiheässä rivissä, minkä vuoksi raajat ovat sulkamaiset. Takaruumiissa on useimmiten parillinen musta pistemäinen kuvio jaokkeiden alareunassa, mutta niiden keskeltä tai päältä voi kulkea tumma jaokkeensuuntainen juova, jolloin kuviot ovat usein levinneet ja yhdistyneet. Viimeisten jaokkeiden päällä on keskeltä haljennut musta laikku. Takaruumiin kärki ja perälisäkkeet ovat vaaleat.</p> Platycnemis pennipes <p>Koiraat roikottavat sulkamaisia raajojaan korostetusti lähestyessään naaraita paritteluaikeissa.&#xa0;</p> <p>Muninta tapahtuu vedenpinnan tuntumassa vesikasvien varsiin tai vedessä kelluvaan kasvimateriaaliin. Koiras pysyy tandem-asennossa naaraan muninnan ajan, mutta voi irroittautua ennen muninnan päättymistä.&#xa0;</p> <p>Levinneisyysalue yltää Walesista ja Ranskan länsirannikolta Euraasian halki Jeniseille. Sulkakoipikorento on yleinen varsinkin Keski- ja Itä-Euroopassa, mutta puuttuu Iberian niemimaalta ja Fennoskandian pohjoisosista. Laji puuttuu myös monilta Atlantin, Itämeren ja Välimeren saarilta.&#xa0;</p> <p>Miikka Friman / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus (päivitetty 8.10.2021)</p> <p>Purojen ja jokien varsilla suojavyöhykkeet lisäävät sulkakoipikorentojen saalishyönteisten määriä ja vähentävät toukkien elinympäristölle haitallista ylimääräistä ravinnehuuhtoumaa.&#xa0;</p> <p>Luonnonvaraisen vesi- ja rantakasviston sekä suojaavien pensaikoiden kasvattaminen ranta-alueella. </p> true