Yleislaji

Mustarastaalla ei ole tiukkoja elinympäristövaatimuksia. Se pesii monenlaisissa metsissä, taajamissa ja myös kaupunkiympäristöissä. Monissa Euroopan maissa kaupunkiympäristöissä pesivien lintujen osuus on myös kasvanut. Mustarastas on myös ravinnon suhteen yleislaji hyödyntäen monipuolisesti sekä eläin- että kasviravintoa.

Ilmastonmuutos

Mustarastaan kevätmuutto on aikaistunut ja syysmuutto viivästynyt, minkä ansiosta rastaat voivat pesiä jopa kolme kertaa pesimäkauden aikana. Etelä-Suomessa pesimäkausi kestää maaliskuulta elokuulle. Mustarastaan pesimäkanta Suomessa on runsastunut huomattavasti, kanta on kasvanut jopa nelinkertaiseksi muutamassa vuosikymmenessä. Mustarastas on lähimuuttaja, joka on hyötynyt talvien lämpenemisestä, kun lajin talviselviytyminen on parantunut. Suomessa talvehtivien mustarastaiden määrä onkin yli kymmenkertaistunut.

Tiesitkö tämän?

Mustarastas tuo tunnelmaa kaupunkeihin! Mustarastaiden kaunista laulua kuuluu eteläisen Suomen kaupunkiympäristöissä kevättalvesta lähtien. Se on aikainen pesijä, ja jotkut parit saattavat pesiä kolmekin kertaa vuoden aikana.

Mustarastas pesii monenlaisissa metsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä, kuten taajamissa, puistoissa ja kaupunkiympäristöissä. Lähimuuttaja, osa linnuista talvehtii.
true 24
Mustarastas syö matoja, hyönteisiä, marjoja ja siemeniä. Talvisin se käy usein linturuokinnoilla.

Mustarastas pesii monenlaisissa lehti- ja sekametsissä, mutta myös ihmisen läheisyydessä, kuten taajamissa, puistoissa ja kaupunkiympäristöissä. Lähimuuttaja, osa linnuista talvehtii.

Kokonaan tumma rastas. Koiraat mustia, paitsi nokka ja silmärengas keltaiset. Naaraat ja nuoret linnut tumman ruskeita.
Linnaeus, 1758
Mustarastas on kokonaan tumma rastas. Koiraat ovat mustia, paitsi nokka ja silmärengas ovat keltaiset. Naaraat ovat tumman ruskeita.
11870 koltrast
Yleislaji

Mustarastaalla ei ole tiukkoja elinympäristövaatimuksia. Se pesii monenlaisissa metsissä, taajamissa ja myös kaupunkiympäristöissä. Monissa Euroopan maissa kaupunkiympäristöissä pesivien lintujen osuus on myös kasvanut. Mustarastas on myös ravinnon suhteen yleislaji hyödyntäen monipuolisesti sekä eläin- että kasviravintoa.

Ilmastonmuutos

Mustarastaan kevätmuutto on aikaistunut ja syysmuutto viivästynyt, minkä ansiosta rastaat voivat pesiä jopa kolme kertaa pesimäkauden aikana. Etelä-Suomessa pesimäkausi kestää maaliskuulta elokuulle. Mustarastaan pesimäkanta Suomessa on runsastunut huomattavasti, kanta on kasvanut jopa nelinkertaiseksi muutamassa vuosikymmenessä. Mustarastas on lähimuuttaja, joka on hyötynyt talvien lämpenemisestä, kun lajin talviselviytyminen on parantunut. Suomessa talvehtivien mustarastaiden määrä onkin yli kymmenkertaistunut.

Tiesitkö tämän?

Mustarastas tuo tunnelmaa kaupunkeihin! Mustarastaiden kaunista laulua kuuluu eteläisen Suomen kaupunkiympäristöissä kevättalvesta lähtien. Se on aikainen pesijä, ja jotkut parit saattavat pesiä kolmekin kertaa vuoden aikana.

Syö matoja, hyönteisiä, marjoja ja siemeniä. Talvisin käy usein linturuokinnoilla.
TURMER Turdus merula Common Blackbird
Puun latvasta kuuluu tuttu huilumainen laulu vielä auringonlaskun jälkeenkin.
TURMER mustarastas
Puun latvasta kantautuu tuttu melodinen ja kuuluva laulu sekä vaihtelevat sävelet. Huilumainen sointi kuuluu vielä pimeyden laskeuduttua luoden taianomaista tunnelmaa.