{"occurrences":[{"area":"ML.252","occurrenceCount":5,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.253","occurrenceCount":17,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.254","occurrenceCount":1,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.255","occurrenceCount":2,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.256","occurrenceCount":9,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.259","occurrenceCount":1,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.261","occurrenceCount":4,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"},{"area":"ML.264","occurrenceCount":2,"status":"MX.typeOfOccurrenceOccursBasedOnOccurrences"}],"parent":{"phylum":{"cursiveName":false,"vernacularName":"ryggsträngsdjur","scientificName":"Chordata","taxonRank":"MX.phylum","id":"MX.37606","hasBold":false},"genus":{"cursiveName":true,"scientificName":"Anguilla","scientificNameAuthorship":"Garsault, 1764","taxonRank":"MX.genus","id":"MX.53111","hasBold":false},"species":{"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","scientificName":"Anguilla anguilla","scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","id":"MX.53112","bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"hasBold":true},"domain":{"cursiveName":false,"vernacularName":"aitotumaiset","scientificName":"Eucarya","scientificNameAuthorship":"Whittaker & Margulis, 1978","taxonRank":"MX.domain","id":"MX.53761","hasBold":false},"subphylum":{"cursiveName":false,"vernacularName":"ryggradsdjur","scientificName":"Vertebrata","taxonRank":"MX.subphylum","id":"MX.37608","hasBold":false},"family":{"cursiveName":false,"vernacularName":"egentliga ålar","scientificName":"Anguillidae","scientificNameAuthorship":"Rafinesque, 1810","taxonRank":"MX.family","id":"MX.53110","hasBold":false},"kingdom":{"cursiveName":false,"vernacularName":"djur","scientificName":"Animalia","scientificNameAuthorship":"Linnaeus, 1758","taxonRank":"MX.kingdom","id":"MX.37602","hasBold":false},"class":{"cursiveName":false,"vernacularName":"strålfeniga fiskar","scientificName":"Actinopteri","taxonRank":"MX.class","id":"MX.37669","hasBold":false},"order":{"cursiveName":false,"vernacularName":"ålartade fiskar","scientificName":"Anguilliformes","taxonRank":"MX.order","id":"MX.53109","hasBold":false}},"hasLatestRedListEvaluation":true,"scientificName":"Anguilla anguilla","latestRedListStatusFinland":{"year":2019,"status":"MX.iucnCR"},"hasChildren":false,"redListStatusesInFinland":[{"year":2019,"status":"MX.iucnCR"},{"year":2010,"status":"MX.iucnEN"},{"year":2000,"status":"MX.iucnNE"}],"descriptions":[{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.etymologyText","title":"Etymologi","content":"
Sanalla on vastineita useissa lähisukukielissä, esim. karjalan ankerjas, vatjan angõria ja viron angerjas. Sana on vanhastaan tiedetty balttilaiseksi lainaksi, ja alkumuodoksi on rekonstruoitu angurjas. Tästä juontuvat myös muinaispreussin angurgis ja liettuan ungurỹs. Sana on suomen kirjakielessä esiintynyt ensi kertaa Kaarle-herttuan vuonna 1593 antamassa julistuksessa, joka koski valtakunnan olojen järjestämistä. Siinä oli määräys, jonka mukaan krouvissa yksi naula kuivia haukia tai ankeriaita sai maksaa 12 äyriä (Häkkinen 2005).
"}],"title":"Taxonomi","group":"MX.SDVG14"}],"id":"default","title":"Laji.fi artbeskrivningar"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.
Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.
Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.
Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.
Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.296"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.405","title":"Pinkka oppimisympäristö: BIO-103 Eliöiden monimuotoisuus: eläintuntemus - Kalat"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.430","title":"Pinkka oppimisympäristö: BIO-306 Saariston ekologia - Kalat"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.550","title":"Pinkka oppimisympäristö: BIO-103 Eliöiden monimuotoisuus - Kalat"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.649"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.665","title":"Pinkka oppimisympäristö: BIO-103 Eliöiden monimuotoisuus: eläimet - Kalat"},{"groups":[{"variables":[{"variable":"MX.descriptionText","title":"Beskrivning","content":"Ankerias on käärmemäinen ja pienipäinen kaikentyyppisissä vesissä viihtyvä peto.Koko tavallisesti meillä 0,5–1,5 kg ja 50–80 cm. Maailmalla jopa 5 kg. Ankeriaan ruumiinrakenne on käärmemäisen pitkulainen. Aikuisen ankeriaan väri vaihtelee oliivinvihreästä kellanruskeaan. Merivaellukselle valmistautuessaan ankerias muuttuu hopeanharmaaksi. Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi. Suomut ovat hyvin pieniä ja vaikeasti erotettavia. Iho on paksun limakerroksen peitossa. Selkä- ja peräevä muodostavat yhden yhtenäisen evän. Erillistä pyrstöevää ei ole ja vatsaevät puuttuvat täysin. Kiduskansien takapuolella oleva kidusaukko on pieni ja kapea. Sen ansiosta ankerias pystyy kuivallakin maalla säilyttämään kosteuden kiduksissaan ja pysymään siten hengissä. Ankeriaita voidaan erottaa kahta tyyppiä: kapea- ja leveäpäistä.Ankeriaan poikaset ovat merkittävästi erinäköisiä kuin aikuiset ankeriaat. Vastakuoriutuneet Leptocephalus-toukat ovat 5–7 mm pitkiä, lehtimäisen litteitä, läpikuultavia ja pigmentittömiä. Saapuessaan Euroopan rannikolle ne ovat saavuttaneet 7–8 senttimetrin koon. Ensimmäisen muodonmuutoksen jälkeen toukista tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita ja niiden pituus lyhenee noin 6 senttiin. Lasiankeriaat alkavat vähitellen saada pigmenttiä ja silloin niitä aletaan kutsua kelta-ankeriaiksi.
"},{"variable":"MX.identificationText","title":"Bestämning","content":"Samannäköisiä lajeja: satunnaisesti tavattu meriankerias.Ankeriaan alaleuka on selvästi yläleukaa pidempi, kun taas meriankeriaalla suhde on päinvastainen.
"}],"title":"Allmän beskrivning","group":"MX.SDVG1"},{"variables":[{"variable":"MX.distributionFinland","title":"Utbredning i Finland","content":"Sisävedet ja rannikkoalueet Keski- ja Etelä-Suomessa.
"},{"variable":"MX.originAndDistributionText","title":"Ursprung och helhetsutbredning","content":"Ankeriaita esiintyy useissa Euroopan ja Pohjois-Afrikan vesistöissä. Ankeriaat kutevat Länsi-Atlantilla Sargassomeressä, josta merivirrat kuljettavat poikasia itään kohti Euroopan rannikoita. Ankeriaat ovat huolestuttavasti vähentyneet koko esiintymisalueellaan.
"}],"title":"Utbredning","group":"MX.SDVG2"},{"variables":[{"variable":"MX.lifeCycle","title":"Livscykel","content":"Ankeriaan lisääntyminen on edelleenkin joiltain osin mysteeri. Ankerias kutee ainoastaan Atlantin länsiosassa Sargassomerellä, joka sijaitsee 4000 kilometrin päässä Euroopasta, ankeriaan elinalueilta. Sargassomerellä on paljon ajelehtivaa merilevää ja paksumpi lämpimän veden kerros muuhun Atlanttiin verrattuna. Kutuvalmiita ankeriaita ei ole vielä koskaan löydetty, ja lisääntymisalue onkin päätelty vastakuoriutuneiden poikasten esiintymisen perusteella. Ankeriaat kutevat ilmeisesti maalis-kesäkuussa 150–500 metrin syvyydellä. Ne ovat vaeltaneet koko matkan kutualueelleen syömättä, ja kuolevat pian kudun jälkeen. Pitkänomaisista mätimunista kuoriutuu litteitä Leptocephalus-toukkia, jotka ajautuvat merivirtojen mukana kohti Euroopan rannikoita. Eurooppaan tulleet ankeriaan toukat läpikäyvät muodonmuutoksen ja niistä tulee matomaisia ja läpinäkyviä lasiankeriaita. Ankeriaan sukupuoli määräytyy vasta sen ollessa noin 20-senttinen. Sukupuolen määräytymiseen vaikuttavat ympäristötekijät, esimerkiksi ravinnon saatavuus. Hyvin ravituista ankeriaista kehittyy naaraita ja huonosti ravituista koiraita. Kutuvaelluksen alkaessa ankerias lakkaa syömästä ja muuttuu mahapuolelta valkoiseksi ja kyljistään hopeiseksi hopea-ankeriaaksi.Ankerias on pitkäikäinen kala. Vanhin Suomessa tavattu ankerias oli 72-vuotias. Ruotsissa akvaariossa pidetty ankerias eli 85 vuotta.
"},{"variable":"MX.behaviour","title":"Beteende","content":"Ankerias piilottelee päivisin ja lähtee vasta yöllä saalistamaan. Talvisaikaan ankeriaat asettuvat suojapaikkoihinsa ja liikkuvat hyvin vähän.Ankerias kelpuuttaa ravinnokseen kaikki eläimet, jotka sen suuhun mahtuvat. Tärkeimpiä ravintokohteita ovat pohjaeläimet ja pohjalla elävät hidasliikkeiset pikkukalat ja ravut. Suuret ja leveäpäiset ankeriaat syövät lähes pelkästään kaloja, kun taas pienet ja kapeapäiset yksilöt ovat lähinnä pohjaeläinsyöjiä.
"}],"title":"Livscykel och levnadssätt","group":"MX.SDVG4"},{"variables":[{"variable":"MX.habitat","title":"Habitat","content":"Pitkän mereisen poikasvaiheen jälkeen ankeriaat ovat melko paikallisia kaloja. Yleensä vain naaraat nousevat sisävesiin koiraiden jäädessä rannikoille kasvamaan. Ankeriaalle on tärkeää, että pohjalla on riittävästi kivenkoloja tai uppopuita piilopaikoiksi.
"}],"title":"Ekologi","group":"MX.SDVG5"},{"variables":[{"variable":"MX.miscText","title":"Tilläggsuppgifter","content":"Suomessa ankerias on lähes pelkästään istutusten varainen.
"}],"title":"Blandad","group":"MX.SDVG10"}],"id":"LA.731","title":"Pinkka oppimisympäristö: Turun yliopisto, Eliöiden tuntemuksen perusteet (BIOL1111) - Selkärankaiset: Kalat"}],"originalPublications":["MP.261"],"anyHabitatSearchStrings":["MKV.habitatV","MKV.habitatVi","MKV.habitatVj","MKV.habitatVs","MKV.habitatVsk","MKV.habitatVsr"],"informalTaxonGroups":["MVL.27","MVL.1283"],"qname":"MX.53112","id":"MX.53112","scientificNameDisplayName":"Anguilla anguilla","occurrenceCountInvasiveFinland":0,"sensitive":false,"bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"autoNonWild":false,"redListEvaluationGroups":["MVL.752"],"taxonExpert":["MA.39"],"parentsIncludeSelf":["MX.37600","MX.53761","MX.37602","MX.37606","MX.37608","MX.53092","MX.37669","MX.53109","MX.53110","MX.53111","MX.53112"],"observationCountInvasiveFinland":0,"taxonomicOrder":67604,"hasBold":true,"parents":["MX.37600","MX.53761","MX.37602","MX.37606","MX.37608","MX.37669","MX.53109","MX.53110","MX.53111"],"countOfSpecies":1,"stableInFinland":false,"scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","threatenedStatus":"MX.threatenedStatusThreatened","secondaryHabitats":[{"habitat":"MKV.habitatVj","id":"MKV.414870","order":0},{"habitat":"MKV.habitatVsr","id":"MKV.414871","order":1},{"habitat":"MKV.habitatVsk","id":"MKV.414872","order":2}],"hiddenTaxon":false,"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","hasMultimedia":true,"invasiveSpecies":false,"countOfFinnishSpecies":1,"nameAccordingTo":"MR.1","taxonEditor":["MA.39"],"occurrenceCountFinland":48,"nonHiddenParentsIncludeSelf":["MX.37600","MX.53761","MX.37602","MX.37606","MX.37608","MX.37669","MX.53109","MX.53110","MX.53111","MX.53112"],"observationCountFinland":48,"administrativeStatuses":["MX.cites_appendixII","MX.euRegulation_cites_appendixB"],"occurrenceCount":73,"primaryHabitatSearchStrings":["MKV.habitatV","MKV.habitatVi"],"finnishSpecies":true,"finnish":true,"multimedia":[{"copyrightOwner":"Markku Varjo","author":"Markku Varjo","fullURL":"https://image.laji.fi/MM.88012/Ankerias_MV.JPG","largeURL":"https://image.laji.fi/MM.88012/Ankerias_MV_large.jpg","source":"default","squareThumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88012/Ankerias_MV_square.jpg","primaryForTaxon":false,"licenseAbbreviation":"©","licenseFullname":"Alla rättigheter förbehålls","sortOrder":2147483647,"taxon":{"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","scientificName":"Anguilla anguilla","scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","id":"MX.53112","bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"hasBold":true},"licenseId":"MZ.intellectualRightsARR","thumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88012/Ankerias_MV_thumb.jpg"},{"copyrightOwner":"Markku Varjo","author":"Markku Varjo","fullURL":"https://image.laji.fi/MM.88014/Ankerias_3.jpg","largeURL":"https://image.laji.fi/MM.88014/Ankerias_3_large.jpg","source":"default","squareThumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88014/Ankerias_3_square.jpg","primaryForTaxon":false,"licenseAbbreviation":"©","licenseFullname":"Alla rättigheter förbehålls","sortOrder":2147483647,"taxon":{"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","scientificName":"Anguilla anguilla","scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","id":"MX.53112","bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"hasBold":true},"licenseId":"MZ.intellectualRightsARR","thumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88014/Ankerias_3_thumb.jpg"},{"copyrightOwner":"Markku Varjo","author":"Markku Varjo","fullURL":"https://image.laji.fi/MM.88015/Ankerias_2.jpg","largeURL":"https://image.laji.fi/MM.88015/Ankerias_2_large.jpg","source":"default","squareThumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88015/Ankerias_2_square.jpg","primaryForTaxon":false,"licenseAbbreviation":"©","licenseFullname":"Alla rättigheter förbehålls","sortOrder":2147483647,"taxon":{"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","scientificName":"Anguilla anguilla","scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","id":"MX.53112","bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"hasBold":true},"licenseId":"MZ.intellectualRightsARR","thumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88015/Ankerias_2_thumb.jpg"},{"copyrightOwner":"Markku Varjo","author":"Markku Varjo","fullURL":"https://image.laji.fi/MM.88016/Ankeriaita_MV.JPG","largeURL":"https://image.laji.fi/MM.88016/Ankeriaita_MV_large.jpg","source":"default","squareThumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88016/Ankeriaita_MV_square.jpg","primaryForTaxon":false,"licenseAbbreviation":"©","licenseFullname":"Alla rättigheter förbehålls","sortOrder":2147483647,"taxon":{"cursiveName":true,"vernacularName":"ål","scientificName":"Anguilla anguilla","scientificNameAuthorship":"(Linnaeus, 1758)","taxonRank":"MX.species","id":"MX.53112","bold":{"binCount":3,"bins":["BOLD:AAJ2664","BOLD:ADC8854","BOLD:AEV5765"],"publicRecords":254,"specimens":292,"barcodes":32},"hasBold":true},"licenseId":"MZ.intellectualRightsARR","thumbnailURL":"https://image.laji.fi/MM.88016/Ankeriaita_MV_thumb.jpg"}],"primaryHabitat":{"habitat":"MKV.habitatVi","id":"MKV.414869","order":0},"species":true,"observationCount":73,"occurrenceInFinland":"MX.occurrenceInFinlandPublished","hasParent":true,"hasDescriptions":true,"intellectualRights":"MZ.intellectualRightsCC-BY-4.0"}